ePortfolio-järjestelmän käyttöehdot

 

Käyttäjä sitoutuu noudattamaan tämän järjestelmän käyttöehtoja kirjautumalla sisään järjestelmään.

1) Järjestelmää saa käyttää vain opiskelutarkoituksessa osana Helsingin kaupungin opetusviraston ensimmäisen asteen opiskelua. Käyttäjä ei saa käyttää järjestelmää esimerkiksi opetuksen ulkopuoliseen harrasteryhmien toimintaan tai kaupalliseen toimintaan.

2) Käyttäjä on itse vastuussa järjestelmään tuomansa materiaalin tekijänoikeuksien mukaisesta käytöstä. Järjestelmään ei saa tuoda materiaalia, johon käyttäjälle ei ole tekijänoikeuksia tai käyttöoikeuksia. Tällaista materiaalia voivat olla esimerkiksi musiikkikappaleet ja musiikkivideot, televisio-ohjelmat ja elokuvat, skannatut kirjojen sivut, kuvat ja lehtijutut. Varmistu aina ennen kuin lataat muiden tekemää materiaalia järjestelmään, että sinulla on lupa käyttää sitä. Käyttäjä on vastuussa kaikesta järjestelmän kautta jakamastaan tai julkaisemastaan materiaalista ja siitä, että tällöin on noudatettu tekijänoikeuksia.

3) Järjestelmään ei saa tuoda laitonta, sopimatonta tai tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia tai linkkejä. Palvelun tarjoaja pyytää käyttäjiä raportoimaan mahdollisesta sopimattomasta tai laittomasta materiaalista, jolloin materiaali voidaan poistaa ja käyttöehtoja rikkoneen käyttäjän tunnus järjestelmässä jäädyttää tai käyttöoikeus evätä.

4) Järjestelmää käyttäessä tulee noudattaa oman oppilaitoksen järjestyssääntöjä ja Suomen lakia. Häiritsevä käytös, kiusaaminen, joukkopostin tai mainosten lähettäminen, spämmäys,  virusten tai haittaohjelmien levittäminen, sekä kaupittelu, uhkapelaaminen ja rahaliikenne ovat  järjestelmässä ehdottomasti kielletty.

5) Käyttäjän tulee säilyttää saamansa käyttäjätunnus ja salasana huolellisesti. Käyttäjä vastaa käyttäjätunnuksellaan ja salasanallaan tapahtuvasta järjestelmän käytöstä.

6) Käyttäjän tulee itse huolehtia oman aineistonsa varmuuskopioinnista. Suositeltavaa on, että käyttäjällä on aina ajantasainen varmuuskopio omista tiedostoistaan esimerkiksi muistitikulla tai pilvipalveluissa.  Palveluntarjoaja ei vastaa vikatilanteessa mahdollisesti tuhoutuneista sisällöistä.

7) Käyttäjän nimi, käyttäjätunnus, oppilaitos ja opetusryhmä ovat tietoja, jotka näkyvät muille kirjautuneille käyttäjille.

8) Käyttäjä ei saa missään tilanteessa tuoda järjestelmään seuraavia tietoja: henkilötunnus, terveydentilaan liittyvät tiedot, pankkitiedot, salasanat, pin-koodit tai muita näitä tietoja vastaavia tai salassa pidettäviä tietoja. Järjestelmään ei saa tuoda toisen yksityisyyttä loukkaavia tietoja.

9) Ylläpitohenkilökunnalle ja pääkäyttäjille voidaan tarvittaessa sallia esimerkiksi vikatilanteista, materiaalin laillisuutta tai tekijänoikeutta tarkasteltaessa tai järjestelmän kehittämistoimenpiteisiin liittyen pääsy käyttäjän järjestelmään tuomiin tuotoksiin ja tiedostoihin.

10) Käyttäjän toiminnasta voidaan kerätä järjestelmässä automaattisesti tietoa, jota käytetään oppimisanalytiikkaan ja tilastointitarkoituksiin. Jotta ePortfolio-järjestelmää voi käyttää, tulee käyttäjän selaimen sallia evästeiden käytön.

 Järjestelmän käyttö voidaan evätä käyttöehtojen rikkomuksesta.

Järjestelmä on toteutettu Mahara –nimisen avoimen lähdekoodin sovelluksen pohjalta. Järjestelmän käyttö- ja ylläpitopalveluista ja näihin liittyvästä tietoturvasta vastaa Mediamaisteri Group (http://mediamaisteri.com/).

 

Siirry ePortfolion alkuun >>

 

(1.10.2014)

Powered by Mahara